MUUTKOULUTUKSET
MUUTKOULUTUKSET
MUUTKOULUTUKSET
ITSESUOJELU
Itsesuojelussa käydään läpi toimenpiteitä, joita tehdään ennen kuin hyökkäys on tapahtunut sekä huolehditaan oman turvallisuuden säilyttämisestä. Lisäksi opetellaan oikeaa liikkumista niin, että tilanteesta pääsee turvallisesti pois.
Tärkeimmät periaatteet:
- Ennakointi
- Rauhallisuus
- Väkivallattomuus
- Turvallisuus
- Yksinkertaisuus
Harjoitteet:
- Turvaetäisyyden pitäminen
- Väistäminen
Koulutuksen kesto ja sisältö räätälöidään aina asiakkaan toiveiden mukaan.
ITSEPUOLUSTUS
Käydään läpi Suomen rikoslain mukaisesti hätävarjeluun oikeuttavat tilanteet ja toimenpiteet. Opetellaan otteista irrottautumisen perusteita ja oikeaa liikkumista niin, että tilanteesta pääsee turvallisesti pois.
Harjoitteet ovat mahdollisimman yksinkertaisia ja helppoja oppia. Koulutuksessa ei opetella “kikkoja” erilaisiin tilanteisiin vaan perustoimintamalli, jolla selviää yleisimmistä tilanteista. Stressi-tilanteessa yksinkertaisimmat mallit ovat toimivimpia.
Tärkeimmät periaatteet:
- Omien oikeuksien ja velvollisuuksien tietäminen (lainsäädäntö)
- Ajoitus ja oikea tekniikka
- Väkivallattomuus ja kivuttomuus
- Turvallisuus
- Yksinkertaisuus
Harjoitteet:
- Otteista irtautumisia
- Refleksiharjoitteet
- Oikeaa liikkumista irrottautumisen jälkeen